31. toukokuuta 2012

Teardrop camper


Ootteko tietoisia, että tällaisiakin on olemassa?! Miksen mä ole tiennyt? Sen lisäksi, että nämä kyyneleen malliset miniasuntovaunut on ihan ylisöpöjä, niin hei kuinka käteviä ne sitten ovat?! No käteviä! Kätkevät sisälleen mm. täysimittaisen parivuoteen ja keittiön. Googlettakaapa 'teardrop camper', niin löydätte näistä vaikka minkälaisia variaatioita. Suomessa näitä veikeitä pikkuvaunuja myy ainakin Cartrade.

Kuva: Thomas J. Story


29. toukokuuta 2012

twist&tango



Viikon takaisella Tukholman reissullani bongasin Södermalmilta uuden vaatemerkkituttavuuden, twist&tangon, joka ihastutti paitsi upealla myymäläilmeellään, myös vaatemallistollaan. Simppeleitä ja eleettömiä perusvaatteita, joissa kuitenkin pientä särmää. twist&tangolla on oma verkkokauppa, mutta tuotteita myy valkikoidusti myös Ellos, mikä oli täysi ylläri mulle!

Kuvat: twist&tango




28. toukokuuta 2012

Maanantai-illan wokkaus

Herra maajussia ei juurikaan kauhan varressa täällä meillä kotona näy. Harmi, sillä taitoa ja intohimoa kyllä löytyisi, mutta maatila pitää herran sen verran kiireisenä, että minä mielelläni kokkailen.

Hiljattain pieni innostus kokkailuun on kuitenkin nostanut päätään ja tänään, maanantai-illan kunniaksi, sain vain istua valmiiseen pöytään ja nauttia. Wokki á la Herra maajussi, olkaat hyvät!









22. toukokuuta 2012

Oi ihana toukokuu!

Valkovuokot valtaavat pihakoivikon aina tähän aikaan vuodesta. Kuvat on napsittu muutama viikko takaperin, kun puissa oli vielä pikkuriikkiset lehdenalut. Nyt maisema on täynnä vihreyttä.


Kukas se siellä päivää paistattelee?


No Siiri-neitihän se siinä. Ja veljensä Paavo!





Tämä on niitä maalla asumisen ehdottomia plussapuolia. Siis se, että olohuoneen ikkunasta avautuva näkymä on tällainen. Oi ihana toukokuu - ja kohta jo kesäkuu!


16. toukokuuta 2012

Täällä paistaa aina aurinko


Mun kesääni on aina kuulunut Naantali, koska olen kotoisin ihan siitä naapurista. Siellä on seudun parhaat uimarantaspotit ja tunnelma vierasvenesatamassa vetää vertoja mille tahansa Etelä-Euroopan rannikkokaupungille. Ja siellä paistaa aina aurinko. Suloinen vanhakaupunki, lukuisat bed&breakfest-majatalot, aurinkoiset terassit merenäärellä ja intiimit sisäpihakahvilat kannattaa ehdottomasti käydä kokemassa ainakin kerran kesässä!


Kesäkausi on nyt virallisesti avattu, kun vietimme perheeni kanssa äitienpäivän keväisessä ja aurinkoisessa Naantalissa. Lounastimme nostalgisella Kaivohuoneella, jonka ikkunoista aukeavat mitä kauneimmat maisemat välkehtivälle merelle.



Kaivohuoneen äitienpäivälounaan alku- ja jälkiruokapöytä ansaitsevat erityiskiitokset - syöpöttelyn jälkeen harkitsin poistumistavaksi kierimistä, mutta pikkuveljeä olisi kuulemma hävettänyt liikaa. Kermakakun ja kahden eri suklaakakun sulatukseen auttoi kuitenkin kävely pitkin vanhankaupungin katuja. 


Näitä maisemia ei todella saisi esitellä kännykällä otetuin kuvin, mutta sitä suuremmalla syyllä: menkää nauttimaan ihanasta kesäkaupungistamme omin silmin! Lomasuunnitelmia tehdessä kannattaa myös kurkata Naantalin Matkailun sivuille. Sieltä löytyy tietoa majoituksesta sekä kaikesta muusta mahdollisesta, mitä lomalainen kaivata saattaa.



15. toukokuuta 2012

Puutarhaunelmia

Kevät on täällä ja ajatukset suuntautuu automaattisesti sisältä pihalle. Asumme maatilan sivurakennuksessa, joten omaa pihaa meiltä löytyy ja siksi onkin ihana miettiä, mitä kaikkea kivaa sinne keksisi, jotta siellä viihtyisi kesällä mahdollisimman paljon. Piha on ollut enemmän tai vähemmän heitteillä ennen kuin me muutimme tähän kolmisen vuotta sitten ja vasta oikeastaan viime keväänä olen itsekin alkanut toivomaan jonkin näköistä kohennusta pihan tämän hetkiseen tilanteeseen. Mitään suuria suunnitelmia pihan varalle ei tällä hetkellä syystä ja toisesta ole, mutta viihtyvyyden takia jotain pientä tuunausta haluaisin tehdä.

Kokosin alle inspiskuvia puutarhoista, jotka muistuttavat hyvin paljon tyyliltään ja tunnelmaltaan omaamme. Vaikkakaan meidän pihamme ei ihan noin rehevänä vielä kesäisin kukoistakkaan.
 

Tänä keväänä ajattelimme istuttaa puutarhaan muutaman pensaan ja mahdollisesti omeapuita. Lisäksi tunnelmaa ja rehevyyttä luomaan istutetetaan pöytäryhmän viereen sekä myös muualle pihalle erikokoisia ja -näköisiä ruukkuistutuksia. Lisäksi hommasin ison pussillisen kesä- ja niittykukkaseosta, jota ajattelin kylvää vähän sinne sun tänne. Tavoitteena on, että puutarhaa kukkii yllä olevien kuvien tapaan mahdollisimman luonnollisen näköisenä, säntilliset kukkapenkit ole mun tai meidän pihan juttu.


Ja vaikka maakin on joka puolella epätasainen, niin en siitä huolimatta halua pihalle myöskään minkäännäköisiä puulaattoja tai muuta terassimaista alustaa. Tuo viimeisessä kuvassa näkyvä kaislamatto pöytäryhmän alla on hauska idea.


Haluan, että tunnelma puutarhassa on juuri kuten kuvissä yllä - luonnollinen, huoleton ja hiukan sellainen "salainen puutarha" -tunnelmaa huokuva.

Puinen pöytäryhmä hankittiin viime vuonna, mutta alle tein ostoslistaa asioista, joita vielä kaivataan, jotta puutarhan tunnelma olisi taas hieman lähempänä unelmia.

1. Illan hämärtyessä puiden oksilla syttyvät valot ja lyhdyt: Solvinden-valosarja, Bräcke- ja Rotera-lyhty, kaikki IKEA 
2. Kukkakuvioita fuksian ja turkoosin sävyissä: Kaitaliina ja istuintyyny, H&M Home, Blooming-ruukku, ILVA 3. Iltapäivän kahvihetki vietetään auringolta suojassa pikkupöydän ääressä: Tuoli ja Primavera-aurinkovarjo, ILVA, pikkupöytä Peroba 
4. Romanttista ruusua & vanhanajan sinistä yhdistettynä rouheaan pellavaan: Tyyny, kaitaliina ja pellavapöytäliina, H&M Home, kaislamatto; NetAnttila 5. Ruukkuistutuksia tunnelman luojiksi: oliivipuun ruukku, House Doctor


Kuvat: Sköna Hem, H&M Home & Moltex



14. toukokuuta 2012

Lomography La Sardina Beach Editions





Kuinka söpöjä nämä Lomographyn karkkikamerat sitten ovat! No syötävän söpöjä! Nämähän ovat kuin tarkoitettu jokaisen todellisen kesäheinän rantakassin vakiovarusteisiin.

Kuvat: Lomography



10. toukokuuta 2012

Simppeli couscous-salaatti

Tämä couscous-salaatti on täydellinen arki-illan pelastaja - täyttävä, maistuva ja helppo valmistaa. Ja kun valmistaa tarpeeksi ison satsin kerralla, niin siitä saa päivällisen monena iltana peräkkäin. Salaatti on sitä paitsi parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, kun se on saanut maustua ja muhia jääkaapissa yön yli.



4 dl couscousia
4 dl vettä
oliiviöljyä
kasvisliemikuutio
3 tomaattia
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
2 avokadoa
1 kurkku
fetajuustoa
puntti tuoretta korianteria
mustapippuria, balsamicoa

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää kasvisliemikuutio. Kun vesi kiehuu, ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon oliiviöljy ja couscoussuurimot. Peitä kattila kannella ja anna couscousin hautua noin viisi minuuttia. Tee couscousista irtonaista haarukalla ja laita se laakeaan vatiin jäähtymään.

Paloittele tomaatit, paprikat, kurkku, avokadot ja sipuli pienen pieniksi kuutioiksi ja lisää tarjoiluastiaan couscousin seuraksi. Silppua vielä korianteri ja lisää se ja feta muiden ainesten sekaan ja sekoita.

Mausta salaatti vielä balsamicolla, oliiviöljyllä ja pippurilla. Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi grillatun broilerin kaverina.

Maistuvaa torstaita! 


9. toukokuuta 2012

Small beauty

Itse kun asuu pienessä asunnossa ja rajallisten neliömäärien aiheuttama ikuinen tuska on arkipäivää, niin ei voi kuin ihailla sitä, miten joillain on taito ottaa käyttöön joka ikinen asuinneliö. Ja vielä tavalla, joka saa huokailemaan ihastuksesta.

Törmäsin näihin kuviin jo kauan aikaa sitten Stadshemin sivuilla, mutta en ole saanut tätä asuntoa mielestäni ja siihen on palattava aina uudestaan ja uudestaan. Ajattelinpa sitten jakaa nämä kuvat myös täällä blogin puolella. Enjoy!


Kuvat: Stadshem