20. helmikuuta 2012

Talviruokaa

Jostain kumman syystä sitä tekee talvella mieli tehdä ihan vaan sellaista simppeliä kotiruokaa. Pienellä twistillä tietty. Tämä Harlemin mureke on juuri sellainen - ihanan helppoa, mutta kuitenkin vähän jotain erilaista kuin vain tavallinen lihamureke. Löysin reseptin täältä ja olemme jo kaksi kertaa herkutellut tällä maukkaalla murekkeella. Suosittelen!


500 g naudanjauhelihaa
250 g chorizo-makkaraa
1,8 dl ketsuppia
1,5 rkl Worcestershire-kastiketta
1 rkl Tabascoa
1,5 dl pilkottuja suolakurkkuja
2 dl hienoksi silputtua sipulia
3 valkosipulinkynttä
1,2 dl hienoksi silputtua persiljaa
1,2 dl korppujauhoa
1 iso muna, rakenne kevyesti rikki vispattuna
1/2 tl (kosher-)suolaa


1. Laita uuni lämpenemään 180 C:hen.

2. Pilko makkarat reiluiksi paloiksi ja sekoita ne jauhelihan kanssa kulhossa.
Jos makkaroissa on sitkeät kuoret, ne kannattaa ensin kuoria.

3. Yhdistä pienemmässä kulhossa 1,2 dl ketsuppi, 1 rkl Worcestershire-kastiketta ja 2 tl Tabascoa.
Kaada seos tasaisesti jauheliha-makkaraseoksen päälle.

4. Sekoita sitten samassa pikkukulhossa suolakurkunpalat, sipuli, valkosipuli ja persilja.
Kaada jälleen tasaisesti jauheliha-makkaraseoksen päälle.
Ripottele pinnalle vielä korppujauhot, riko perään muna ja rouhi päälle suola. Sekoita ainekset kevyesti yhteen.
Älä veivaa liikaa - 6-8 kunnon kuopsaisua riittää.

5. Siirrä mureketaikina uunipannulle tai -vuokaan ja taputtele se murekkeen muotoon.
Paista 180 C:ssä 35 minuuttia.

6. Murekkeen paistuessa valmistetaan vielä ketsuppiglaseerauskastike:
sekoita 0,6 dl ketsuppia, 2 tl Worcestershire-kastiketta ja 1 tl Tabascoa yhteen. 
Kun liha on paistunut 35 minuuttia, sivele kastike sen pintaan ja jatka paistamista vielä, kunnes pinta jämähtää ja tummenee hieman - noin 15 minuuttia.

Murekkeen kannattaa antaa vetäytyä hetki ennen leikkaamista.

Me nautimme mureketta uunijuuresten ja seuraavana päivänä raikkaan salaatin kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti